Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat ottamaan koronarokotuksen

26.8.2021

Mahdollisimman laaja rokotuskattavuus mahdollistaa sen, että työpaikoilla on turvallista työskennellä. Ottamalla koronarokotteen suojaat itsesi lisäksi läheisiäsi, työkavereitasi ja asiakkaita.

Ohjeita työpaikkojen riskien arviointiin löytyy muun muassa Työterveyslaitoksen -sivuilta. Muista SAK:n nettisivuille koottu tietopaketti koronavirusepidemian vaikutuksista työhön.

Työnantajalla on työturvallisuuslakiin perustuva velvollisuus tarpeellisilla toimenpiteillä huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan pitää myös arvioida koronatartuntojen riskiä työpaikalla ja pitää riskinarvointi ajan tasalla. Työterveyshuollon asiantuntemusta on hyvä käyttää apuna arvioitaessa rokotusten mahdollistamia muutoksia.

Koronarokotuksen antama suoja vakavaan tautimuotoon sairastumiselta on erinomainen. Koska rokotus ei välttämättä estä viruksen levittämistä tai sairastumista, tulee työpaikolla edelleen huolehtia maskien käyttämisestä, turvaväleistä ja hyvästä hygieniasta. Edelleen tulee muistaa ohjeistaa oireilevia työntekijöitä hakeutumaan testiin nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Rokotustilanne on parantunut hyvää tahtia, uusia rokote-eriä on tulossa ja rokotustahtia voidaan nopeuttaa. Työterveyshuolto on koronarokottamisessa hyvä kumppani.

Työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat kaikkia koronarokotteen ottamiseen kattavan ja täyden suojan saamiseksi koko väestölle.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Akava
STTK
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
KT Kuntatyönantajat
Valtion työmarkkinalaitos
Kirkon työmarkkinalaitos KiT