Kiitos mahdollisuudesta tulla tähän seminaariin julistamaan omaa liikennepolitiikka. Minulle annettiin aihe otsikolla: "Nykyisen liikennepolitiikan kritiikki. Mitä tulisi tehdä?"
Aihe on haastava: Miten kritisoida rakentavasti hallinnonalaa, jolla ei ole lyhyemmän eikä pidemmän välin visioita ja jonka toiminta on poukkoilevaa, ja siitä puuttuu punainen lanka kokonaan? Tämä ei ollut kritiikki virastolle vaan sitä ohjaavalle politiikalle.
Jos aloitetaan itsestään selvyydellä. Rautatiet ovat tulevaisuuden toimiala. Se on ollut sitä juhlapuheissa niin pitkään kuin minä muistan. Ja minä muistan 30 vuoden ajalta monta juhlapuhetta.
Eero, joka on täällä tänään myös puhumassa, oli joskus valtiovarainministerinä Veturimiesten liiton tilaisuudessa puhumassa siitä, kuinka rautatiet ovat Suomen tulevaisuus. Kyselimme tilaisuuden jälkeen, löytyisikö valtionvarainministeriön budjetista vähän helpotusta krooniseen rahapulaan.
Arvaatte varmaan vastauksen. Vastaus ei ollut varma “ehkä” vaan jyrkkä “ei” – valtion kirstu oli silloinkin tyhjä ja kirstun vartijan katse tiukka.
Tästä on jo tovi vierähtänyt. Samoihin aikoihin toimitusjohtajaksi nimitettiin Mikael Aro ja meillä oli monta pitkään kylmää talvea, kun liikelaitos VR:stä tehtiin nykyaikaista rahantekokonetta. Lumi ja jää rataverkolta ei sulanut kesälläkään kiivaimpina YT-neuvotteluaikoina.
Mikael ei kauaa toimitusjohtajana viihtynyt, kun liikenneministeriksi tuli Anne Berner, joka halusi räjäyttää koko VR:n pieniksi sirpaileiksi pois kilpailemasta ulkomaisia pörssiyhtiöitä vastaan. Onneksi hän ei onnistunut tässä. Toimiva taksiliikenne menetettiin ja paljon muuta, mutta junat sentään säilyivät.
Viime aikoina rautatiekeskustelu on ollut huomattavasti miellyttävämpää. Paljon puhetta uusista radoista, nopeista junista eri suuntiin, lähiliikenteen kehittämisestä ja sen laajentamisesta. Unelmista ja haaveista. Tavoitteista.
Eri asia on, kuinka realistista tämä kaikki on, sillä kaikki nämä hankkeet huutavat rahaa.
Voidaan kysyä, olemmeko tuhlanneet aikaa ja rahaa perustamalla hankeyhtiöitä, joiden tarkoitus on vain kiertää perseaukisen valtiontalouden raameja?
Olisiko näiden sijaan järkevämpää satsata nykyisen rataverkon tehostettuun parantamiseen, jonka vaikutukset näkyvät kuukausien ja vuosien päästä eikä vuosikymmenten päässä. Jos silloinkaan.
Ymmärrän toki näiden nopeiden ratojen henkisen merkityksen. Jos kunnollisia kulkuyhteyksiä ei ole tai ne ovat riittämättömät, pitää niitä kehittää. Pitää uskaltaa tavoitella parempaa ja monella muuttotappiopaikkakunnalla varmasti tarvitaan valoa tunnelin päähän. Mikä sen parempi kuin junarata tunnelilla tai ilman?
Mutta jos ajatellaan nyt vaikka Turkua, jolle tunti kahdenkymmenen minuutin rata, jota markkinoidaan tunnin junana, tuntuu olevan ja elämän ja kuoleman kysymys. Meinaako ne myydä tulevaisuudessa Turun keskustasta asuntoja sillä mainoslauseella että ”reilussa tunnissa Helsingin keskustaan”?
Jos näin on niin kaupungin vetovoimatekijät alkavat olla aika vähissä. Tampereella ne sentään haaveilevat suorasta junayhteydestä lentokentälle.
Rahoitus
Hallitusohjelmaneuvotteluissa rata- ja tieverkkojen kehittämiseen ja ylläpitoon voi saada hyvinkin rahaa ja viimeksi saatiinkin. Se oli vähintään torjuntavoitto, ellei jopa parempikin. Ainakin, jos sitä vertaa edelliseen.
Mutta kun tulee ensimmäinen budjettiriihi ja rahaa pitää allokoida uudestaan, ollaan ensimmäisenä liikennerahoja leikkaamassa. Joku sanoi, että se johtuu siitä, että LVM:llä on vähiten lakisääteisiä tehtäviä. En tiedä mikä on oikea syy, mutta vähistä rahoista pitää pystyä pitämään paremmin kiinni. Saavutettuja etuja ei leikata, prkl!
Toinen asia on, kun on mikä tahansa budjettiriihi ja katsellaan sen päätöksiä mihin sitä liikennerahaa on laitettu, voi tulla suuriakin yllätyksiä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun on pitänyt kaivaa Suomen kartta esiin ja alkaa etsiä sitä paikkaa mihin on rahoitus myönnetty. Ja ihmetellä.
Se ei tarkoita, että investoinnit olisivat olleet vääriä, mutta joskus olisi kiva tietää millä perusteella hanke x päätyi kaikkien avoimesti esillä olevien tarpeiden ohi toteutukseen. Mikä sen reitti oikeasti oli esitykseksi ja siitä päätökseen.
Toivottavasti tällä hallituskaudella sovittu parlamentaarinen 12-vuotinen liikennejärjestelmäsuunnitelma vastaa näihin haasteisiin niin että rahoitus ja hankkeet ovat ennakoitavia ja kokonaisuus on huomioitu. Se ei ole helppo tehtävä kaikkien siltarumpujen paukkuessa ja luottokortti valmiiksi pahasti miinuksella.
Tarpeita kuitenkin on niin paljon, ettei niihin pystytä vastaamaan millään, vaikka oltaisiin yhtä rikas kuin Norja. Siksi pitäisi tietää mitä halutaan ja toimia sen mukaisesti sekä ennen kaikkea pystyä priorisoimaan. Meillä pitää olla visio, jota kohti mennään määrätietoisesti.
Mitä ei pidä tehdä?
Liikennepolitiikka ei ole pelkkää siltarumpua. Se on myös ideologiaa.
En tiedä kuinka moni enää muistaa Sipilän hallituksen liikennepolitiikkaa. Sitä hoiti Berner suurella intohimolla. Suomessa tykätään henkilöidä kaikki, mutta pitää muistaa, että ne hankkeet eivät olleet Bernerin yksityisajattelua. Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset sopi niistä hallitusohjelmassa. Se oli oikeistolaista liikennepolitiikkaa, jossa pyrittiin murtamaan koko järjestelmä ja tekemään tilaa yksityiselle omistamiselle.
VR ja taksit tuli jo mainittua, mutta hankkeita oli paljon. Moni niistä kaatui siksi, että palloja oli liikaa ilmassa eikä tilanne pysynyt kenenkään hallussa. Poliittiset tavoitteet eivät kuitenkaan ole kadonneet. Seuraava oikeistohallitus jatkaa siitä mihin edellinen jäi, jos vaalitulos sellaisen muodostamisen mahdollistaa.
Edellinen hallitus puuhasi teitä ja ratoja yhtiömuotoon. Se halusi niille taseen, jota vastaan olisi voinut ottaa lainaa ja kerätä yksityistä pääomaa omistamaan valtion teitä ja ratoja. Pois suorasta budjetista. Tienkäyttömaksut piti kerätä GPS-datalla ja sitä keräämään yhtiöitettiin liikenteenohjauspalvelut samaan konserniin, mutta tämä yhtiöittämishanke kuitenkin kaatui yllättävän helposti.
Sen jälkeen alettiin puuhamaan yhtiömuotoista lentokenttärataa ja sen perintönä nykyinen hallitus perusti kolme hankeyhtiötä suunnittelemaan nopeita junanratoja.
Ei tarvitse olla suuri ennustaja nykyisillä gallupluvuilla, jos seuraavissa hallitusneuvotteluissa on kaikki viimeksi kesken jääneet asialistalla ja tämä teiden ja ratojen yhtiöittäminen hyvinkin korkealla.
Sitä perustellaan sillä, että näin saadaan rahaa teihin ja rataan. GPS-paikannin on tarpeen siihen, että tienomistaja voi laskuttaa myös sähköauton käyttäjiä.
Suomesta myytiin jo sähköverkot ulkomaille – ei kai meidän enää tarvitse teitä ja ratoja myydä?
Kehitetään mieluummin teitä ja ratoja käyttäjäystävällisesti. Huolehditaan että valtion budjetista löytyy rahaa pitää väyliä ennakoivasti kunnossa ja meillä on toimivat julkisen liikenteen matkaketjut, jotta joukkoliikenne on todellinen vaihtoehto omalle autolle.
Kiitos
päivitetty 27.9.2022 klo 11.46
